Nuoret kantavat isoa huolta ilmastosta, mutta ilmastohuippukokouksessa nousi esille myös ratkaisuja ja tulevaisuuden uskoa. Meillä oli ilo ja kunnia edustaa Suomen Partiolaisia nuorten ilmastohuippukokouksessa Helsingissä…
Suomen Partiolaisten jäsenkokous päätti syksyllä 2020, että partion tulisi olla vahvemmin ilmastopositiivinen liike ja tavoitella hiilineutraaliutta viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Jäsenistömme siis yhdessä päätti, että…
Silja Markkula on 29-vuotias partiolainen ja European Youth Forumin puheenjohtaja. Hänen mielestään partiolla on paljon annettavaa ilmastoasioissa ja poikkeusaikoina, kuten vallitsevassa pandemiatilanteessa European Youth Forum…
Espoolainen partiolainen Ada Segerstam, 23, osallistui YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokoukseen (COP26) Glasgow’ssa 2.–6.11. osana partioliikkeen maailmanjärjestön ryhmää. Maailman katseet kohdistuivat marraskuun kahdella ensimmäisellä viikolla Skotlannin Glasgow’hun,…
Tubettaja Joona Hellmanille on tärkeää, että jokainen nuori kokee, että hänen ääntänsä kuullaan ja tekemisellään on merkitys. Hellman haluaa käyttää omia kanaviaan myös ilmastoasioista puhumiseen….
Eerik Klemetti tuli aikuisena mukaan partioon ja partion uuteen vastuullisuusryhmään. Hän haluaa muistuttaa, että kestävän kehityksen ongelmat ovat lähtöisin ihmisten omasta toiminnasta ja myös näiden…
Ilmastonmuutos koskettaa joka ikistä. Partiolaiset haluavat olla aktiivisina toimijoina tässä koko maailman yhteisessä asiassa. Voimme olla hyvä esimerkki muille. – Me partiolaiset emme halua haluttaa…
Näin otatte kestävän kehityksen huomioon ryhmien ja lippukunnan toiminnassa. Huolehtikaa siitä, että koloille, retkille ja tapahtumiin liikkuminen on mahdollista kestävästi. Järjestäkää kyytipörssejä tai kimppakulkupareja kävellen,…
Mitä tekemistä eläintarhoilla, ympäristönsuojelulla ja ilmastonmuutoksella on toistensa kanssa? Entä mitä yhteistä on eläintarhan ja partiolaisten johtamisella? Sanna Hellströmillä on vastaus näiden kysymysten lisäksi myös siihen, miten…