Ihmiset

Naistenviikko: Haastattelussa Riikka Reunanen

Riikka Reunanen palasi partioon 15 vuoden tauon jälkeen. Toimintaan on tullut uudistuksia, mutta tärkeintä hänelle partiossa ovat edelleen ihmiset ja ystävyyssuhteet.

Riikka Reunanen (41) Mäntsälän Metsäkävyistä on Partiosäätiön neuvottelukunnan jäsen ja Bassoradion toimitusjohtaja. Hän liittyi partioon seitsenvuotiaana 80-luvun puolivälissä. Riikan sai mukaan partioon hänen paras kaverinsa, joka oli aikeissa liittyä partioon ja halusi ystävän lippukuntaan. Ystävyyden teema onkin korostunut hänen koko partiotaipaleessaan.
-Yhä edelleen ihmiset ja kaverit ovat minulle partion tärkein ainesosa.

Yhteishengen ja ystävyyssuhteiden lisäksi Riikalle kertyi paljon hienoja yksittäisiä muistoja partioaikojen varrella. Nyt hänen palattuaan partioon näiden kokemusten rinnalle on noussut uusia elämyksiä, kuten partiojohtajan jatkokoulutus Ko-Gi. Myös tähän seikkailuun Riikan houkutteli ystävä, tällä kertaa tuttava Minna.

Kuvassa Riikka Reunanen metsäleirillä.
Riikka Reunanen Ko-Gi-koulutuksen leirillä. Kuva: Riikka Reunasen kotialbumi.

Jatkokoulutuksen lisäksi Riikka on aloittanut uusissa tehtävissä Partiosäätiön neuvottelukunnan jäsenenä. Partiosäätiön tehtävänä on varmistaa laadukkaan partiotoiminnan edellytykset. Tämä tapahtuu käytännössä Suomen Partiolaisille eli partion keskusjärjestölle myönnettyjen avustusten kautta. Riikka toivoo, että tulevaisuudessa Partiosäätiön tukea olisi mahdollista saada myös erikseen anomalla. Yksi tällaisista hankkeista on ollut varustepaketti, jolla taataan riittävät leirivarusteet sellaisten perheiden lapsille, joilla ei kenties olisi muuta mahdollisuutta hankkia niitä.
-Uskon että tulevaisuudessa varustepaketti -hankkeiden tapaisille hyvin konkreettisille avustuksille on yhä suurempi kysyntä, Riikka toteaa.

Vaikka partion aktiiviaikojen jälkeen Riikalla onkin ollut pitkä tauko toiminnasta satunnaisia leirejä lukuun ottamatta, tuntuvat useimmat asiat hänelle edelleen tutuilta. Riikasta on mukavaa uppoutua partiotoimintaan uudelleen ja samalla perehtyä partiotoiminnassa tapahtuneisiin uudistuksiin. Erityisesti Riikkaa kiinnostaa perhepartio ja sen tuomat mahdollisuudet.
-Perhepartio mahdollistaisi yhteisen vapaa-ajan vieton sekä partion, että neljävuotiaan Manu-poikani kanssa. Tervehdin ilolla sitä, että partioon on tullut tällainen uusi harrastamisen muoto. Riikka toivoo, että partio on jatkossakin yhtä ajankohtainen, eläen maailman muutoksissa. Tärkeää on myös, että partiotoiminta pysyy jokaisen lapsen ja nuoren saavutettavissa. Omalta uudelleen alkaneelta partiotaipaleeltaan Riikka toivoo puolestaan yhä uusia elämyksiä sekä mahdollisuuksia kasvuun.

 

Naistenviikko on juttusarja, jossa Partiomediaan julkaistaan haastatteluja Naistenviikon (18.-24.7.) aikana nimipäiviään viettävistä naisista, joilla jokaisella on omanlainen partiotaustansa.

Pinnalla

Faktaa punkeista ja niiden levittämistä taudeista – älä anna punkkipelon estää kesäleiriä

Puutiaiset, eli tuttavallisemmin punkit, herättävät aina kesän alkaessa runsaasti keskustelua ja jopa punkkihysteriaa. Se on toki ymmärrettävää, kun joku tulee yllättäen imemään vertasi ja tartuttaa vielä huonolla tuurilla ikävän taudin kaupan päälle. Hysteriaan ei punkkien kanssa ole kuitenkaan aihetta, sillä harva meistä haluaa telkeytyä neljän seinän sisään koko kesäksi. Oikeilla tiedoilla ja taidoilla voit nauttia retkestäsi punkit ja niiden aiheuttamat taudit mahdollisimman hyvin torjuen.

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Turun yliopistossa borrelia-tutkimusryhmässä.

Puutiainen eli punkki

Punkit  ovat hämähäkkieläimiin kuuluvia niveljalkaisia. Punkkeja on maailmassa kymmeniä tuhansia lajeja, mutta meitä ihmisiä täällä Suomessa kiusaa kaksi lajia, puutieinen (Ixodes ricinus) ja taigapuutiainen (Ixodes persulcatus). Ihmisen kannalta ei ole mitään merkitystä kumpi punkeista hänen vertaan imee.

Punkit näyttävät päälisin puolin samoilta ja levittävät samoja tauteja. Ainoa erottava tekijä on levinneisyysalue ja aktiivisuushuippu: taigapuutiaiset heräävät aiemmin keväällä kuin tavalliset puutiaiset.

Punkin elämänkierto koostuu kolmesta vaiheesta, toukkamuodosta (larva), nymfistä ja aikuisesta punkista. Kehittyäkseen muodosta toiseen punkki tarvitsee veriaterian, jonka se hankkii esimerkiksi jyrsijältä, hirvieläimeltä, linnulta tai meiltä ihmisiltä.

Punkit elelevät varsin rauhallista ja paikallista elämää. Se, mihin eläimeen punkki tarttuu, on sattumaa, sillä punkki ei juurikaan itse vaella, vaan nappaa ohikulkevaan eläimeen kiinni siitä, mihin se on viimeksi sattunut tippumaan.

Punkille otollisia elinympäristöjä ovat korkeat heinikot, mustikanvarvut ja muut vastaavat varjoa ja kosteutta tarjoavat paikat; muualtakin voi toki punkin saada, mutta tällaisissa paikoissa todennäköisyys on suurin.

Punkit eivät ole yksin metsien vitsaus, niitä löytyy myös kaupunkien puistoalueilta ja teiden varsien heinikoista. Punkin elinolosuhteet huomioiden, paras keino torjua punkit omalta pihalta on pitää nurmikko lyhyenä.

Maantieteellisesti ajateltuna punkin voi kohdata koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta. Toki punkkitiheys on suurin rannikkoalueilla, mutta punkkeja lähetetty Turun Yliopiston kansalaiskeräykseen runsaasti koko maasta. Näin ollen ei siis pidä ajatella, että jokin tietty leirialue pitäisi asettaa pannaan punkkien vuoksi. Jos emme ole valmiita siirtämään kaikkia leirejä tunturiin, ei yksittäisten leirialueiden karttaminen punkkien vuoksi ole millään tavalla perusteltua eikä järkevää.

Kartta kansalaiskeräyksessä saaduista punkkihavainnoista. Sinisellä puutiaiset ja punaisella taigapunkit. (Laaksonen ym. 2017)

 

Punkit eivät itsessään ole ihmiselle vaarallisia, mutta niiden levittämät taudit ovat. Suomessa punkit levittävät kahta ihmiselle merkityksellistä taudinaiheuttajaa, Borrelia-bakteeria ja TBE-virusta.

Punkkien levittämät taudit

Borrelioosi

Borrelia-bakteeri aiheuttaa borrelioosina tunnetun tautitilan. Borrelia tarttuu punkista ihmiseen verrattain hitaasti. Yleisesti arvioidaan, että punkin pitää olla kiinnittyneenä ihoon vähintään 12 tuntia,  jotta tartunta tapahtuisi. Näin ollen paras ja ainoa keinoa torjua Borrelia-infektio ajoissa on jokailtainen punkkisyyni aina luonnossa liikkuessa.

Kun punkit poistetaan ajoissa, riski infektioon pienenee merkittävästi. Punkin saa poistettua ihosta pinseteillä, tarttumalla punkista mahdollisimman läheltä ihoa, ja vetämällä rauhallisesti. Punkki tulisi poistaa kokonaisena.

Borrelioosin oireet ovat moninaiset, mutta muutama nyrkkisääntö pätee. Taudin ensimmäinen oire on leviävä punainen, rengasmainen ihottuma, joka on halkaisijaltaan vähintään 5 senttimetriä. Punkin purema aiheuttaa lähes aina paikallisen allergisen ihoreaktion, aivan kuin hyttysenkin purema, mutta tämä ei ole merkki infektiosta.

Ihottuma ilmenee usein vasta viikkojen kuluttua puremasta, joten puremakohtaa tulisi tarkkailla useamman viikon ajan punkin poistamisen jälkeen. Jos ihottuma havaitaan, tulee hakeutua lääkäriin, jonka määräämällä antibioottikuurilla bakteerit kuolevat. Joissain tapauksissa leviävän ihottuman yhteydessä ilmenee myös flunssan kaltaisia oireita.

Jos tauti pääsee etenemään ihovaiheesta pidemmälle hoitamatta, se saattaa levitä keskushermostoon, niveliin tai sydämeen tai aiheuttaa kroonisia iho-oireita. Suurin osa suomalaisista levinneistä tautitapauksista leviää keskushermostoon ja aiheuttaa niin sanotun  neuroborrelioosin.

Tauti on ikävä, ja oireet voivat olla rajuja (päänsärky, raajojen särky tai jopa kasvohermohalvaus). Oireet poistuvat onneksi antibioottikuurin myötä. Onkin siis erittäin tärkeää muistaa tehdä punkkisyyni aina ulkona liikkumisen jälkeen ja pyrkiä poistamaan punkit ajoissa, jotta ikävältä borrelioosilta vältyttäisiin! Onneksi antibioottihoito on toimiva apu borrelioosia vastaan. Toimivaa rokotetta borrelioosiin ei vielä ole olemassa.

Varhaisten Borreliainfektioiden tarkkaa määrää suomessa on mahdotonta arvioida, mutta levinneitä tautitapauksia ilmenee vuosittain hieman yli 2000.

Puutiaisaivotulehdus

Puutiaisaivotulehdus on borrelioosista poiketen viruksen aiheuttama tauti. TBE-virus on Borrelia-bakteeria ongelmallisempi tapaus siinä suhteessa, että se tarttuminen tapahtuu heti punkin kiinnittymisen jälkeen, joten aikainenkaan punkin poistaminen ei auta. Onneksi TBE-virus on harvinainen, ja sitä esiintyy toistaiseksi pääasiassa rannikkoalueilla ja Ahvenanmaalla.

Puutiaisaviotulehduksen oireet ovat kaksiosaiset. Ensimmäinen oire on lievän flunssan kaltainen tila ja kuumeilu, johon suurin osa taudeista myös päättyy.

Jos tauti kuitenkin etenee, seuraa varsinainen aivotulehdus, jonka oireena voi olla kuumetta, päänsärkyä, niskajäykkyyttä, valon arkuutta, pahoinvointia ja mahdollisesti tajunnanhäiriöitä, kouristuksia tai halvausoireita. Oireita havaittaessa tulee luonnollisesti hakeutua lääkäriin.

Suurin osa TBE-tartunnan saaneista ihmisistä ei koskaan oireile mitenkään, eikä tiedä tartuntaa saaneensa. TBE voi olla tappava sairaus, mutta todennäköisyys tähän on erittäin pieni.

Puutiaisavotulehdukselta on mahdollista suojautua rokottautumalla, ja rokottautuminen on järkevää, jos liikkuu paljon riskialueella.

Puutiaisavotulehdustapauksia on suomessa vuosittain noin 80, eli määrä on hyvin vähäinen. Leireilyä ei TBE-riskin vuoksi kannata lopettaa, sillä leireillä kohdataan paljon yleisempiä ja vaarallisempiakin riskitekijöitä aivan normaalissa toiminnassa.

Punkeilta suojautuminen ja vinkit leireille

Punkeilta ja niiden levittämistä taudeilta suojautumiseen on olemassa muutama tärkeä perussääntö. Kuten jo mainittua, punkkisyyni tulee toteuttaa joka ilta jos retkeillään alueella, jossa on paljon punkkeja. Koska me partiolaiset liikumme vielä paljon pusikossa, on punkkisyyni erityisen tärkeä!

Muistilista leirille

  • Varautukaa punkkisyyniin jo leiriä suunniteltaessa
  • Tiedottakaa vanhemmille aiheesta todenmukaisesti, oikea tieto vähentää harhaluuloja ja hysteriaa
  • Varmistakaa, että lippukunnan EA-laukussa on punkkipihdit
  • Merkatkaa punkinpuremat ylös ja ohjeistakaa tarkkailusta
  • Älkää panikoiko punkeista, vaan ottakaa ennaltaehkäisevät toimet osaksi toimintaa ja vähentäkää riskiä tartuntoihin

Punkkien tarttumiselta voi jossain määrin suojautua vaatetuksella. Pitkälahkeiset ja -hihaiset vaatteet auttavat, varsinkin jos lahkeet ovat sukkien tai saappaanvarsien sisällä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin käyttökelpoinen neuvo kesähelteellä, joten muistakaa punkkisyyni. Hyttyskarkotteista voi olla apua punkkeja vastaan.

Punkkien poistaminen kannattaa huomioida varmistamalla, että ensiapulaukussa on hyvät pinsetit ja että niitä osataan käyttää. Punkin poistamisen jälkeen ihoa tulisi tarkkailla borreliainfektion varalta useampia viikkoja. Tästä kannattaa tiedottaa vanhempia kesäleirien yhteydessä ja pitää mielessä myös se, että kaikkia punkkeja ei välttämättä olla huomattu.

Hyvänä vinkkinä tarkkailua varten on jokaiselle leiriläiselle tulostettava kehon ääriviivakuva, johon poistetut punkit voidaan merkata vanhempien tarkkailutyötä helpottamaan.

Kaupoissa on myynnissä kaikenlaisia testejä, joiden luvataan kertovan, kantaako irrotettu punkki borreliabakteeria. Nämä testit voi kuitenkin jättää kaupan hyllyyn, koska alustavissa Turun yliopiston testeissä ne näyttivät aivan mitä sattuu, kun niihin laitettiin suoraan laboratoriossa viljeltyä bakteeria. Lisäksi on huomioitava, että vaikka punkki kantaisi bakteeria, ei se suurella todennäköisyydellä ole vielä ehtinyt infektoida ihmistä, jolloin testin perusteella syötäisiin täysin turha pitkä antibioottikuuri. Punkkitestit eivät siis kuulu EA-laukun varustukseen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että punkkihysteriaan ei ole syytä, sillä punkkitietoisuudella ja oikealla toiminnalla riskit voidaan minimoida. Punkkeja ei pääse pakoon kuin sisätiloihin eristäytymällä. Menkää siis rohkeasti leirille, kunhan tiedotus vanhemmille, johtajien informointi ja oikea toiminta punkin havaitsemisen jälkeen on hallussa!

Lisää tietoa punkeista ja niiden levittämistä taudeista löytyy esimerkiksi Terveyskirjaston sivuilta täältä ja täältä  sekä THL:n sivuilta täältä ja täältä

Vinkit

Partion hostellitestaajat liikenteessä

Partiolaiset ovat tottuneet majoittumaan milloin missäkin: patjalla lattialla, makuualustalla teltassa, puulaavussa sekä mitä erilaisimmissa partiokämpissä. Millaisen kirjeen hostellitestaajiksi ryhtyneet partiolaiset kirjoittivat?

Heippa! Terkut Myö hostellista Helsingistä. Ollaan Essin kanssa oltu täällä kaupunkilomalla ja testattu samalla Hostellit.fi:n tarjontaa. Valittiin testattavaksi Myö hostel, koska se näytti kuvissa ihanan sympaattiselta ja kotoisalta, ja sen sijainti oli hyvä.

Hostelli oli juuri niin kiva miltä se kuvissa oli näyttänytkin. Eteisaulassa henkilökunta otti meidät vastaan lämpimästi ja kertoi hostellin käytännöistä. Pääsimme majoittumaan kuudennessa kerroksessa. Maisemat ovat tosi kauniit ja luonnonläheisyys näkyy maisemien lisäksi myös sisustuksessa. Kun on partiolaisena tottunut välillä reissaamaan vähän alkeellisemmissakin oloissa, tämä tuntuu aika luksukselta. Laavu on vaihtunut pehmeään hostellisänkyyn ja savunhajuinen makuupussi puhtaisiin lakanoihin, ihanaa! Suosittelemme tätä vahvasti partioreissuille!

Vieraat on otettu huomioon myös yhteisissä tiloissa. Hyvin varusteltu sisäkeittiö tuo kivaa vaihtelua trangiaruoalle! Alakerrassa on myös lainattavaksi sisäkenkiä ja villasukkia. Yhteisistä tiloista löytyy sohvia, televisio, kirjoja ja piano. Omia ruokia saa säilyttää yhteisessä jääkaapissa. Kauppa on ihan vieressä, ja täältä pääsee nopeasti myös Helsingin keskustaan julkisilla.

Aamulla oli ihana heräillessä hiippailla valmiille aamupalalle Myön alakertaan. Pöydästä löytyi tuoreita sämpylöitä, jugurttia, kahvia, teetä ja muuta ihanaa. Saatiin syödä aamupala auringon paistaessa sisään ikkunoista.

Meillä on ollut ihana loma, tänne pitää tulla uudestaan!

Pian nähdään,
Maisa ja Essi

Iloinen partiolainen nauraa
Partiolaiset ovat tottuneet majoittumaan mitä erilaisimmissa paikoissa. Suomen Hostellijärjestö kutsui partiolaiset testaamaan hostelleja. Kuva: Josefiina Lilja

Suomen Partiolaiset on Suomen Hostellijärjestön jäsen, jonka myötä partiolaiset saavat 10 % jäsenalennuksen verkoston kotimaan hostelleissa ja Kansainvälinen hostellikortin alennettuun hintaan.

Hostellitestaus on osa Suomen Partiolaisten ja Suomen Hostellijärjestön kaupallista yhteistyötä.

Pinnalla

Kumpparit nurkkaan ja tanssilattialle – Onko partio oikea paikka biletykselle?

Välkkyviä valoja ja joukko huivikauloja hyppimässä musiikin tahtiin. Partion perustaja Robert Baden-Powell ei ehkä tunnistaisi partiota partioksi, jos osuisi nykyajan partiobileisiin. Onko partio oikea paikka bileille?

Kun Baden-Powell yli sata vuotta sitten perusti partion, maailma oli aika erilainen. Partiotoiminnassa on kuitenkin pysynyt yllättävän paljon samoja piirteitä: luonnontuntemusta, retkielämää, itsensä kehittämistä ja muiden auttamista. On partio silti muuttunutkin sitten B-P:n aikojen.

Yksi mielipiteitä jakava asia nykypartiossa ovat bileet. Monien ajatuksissa partio on tervehenkistä reippailua, johon paheelliset bileet eivät sovi.

Suuria lavoja ja höyhenpuuskia

Bileet partiossa eivät ole ihan uusi juttu. Heikki ”Hese” Tolvasella on muistoja partioleirien bileistä 70-luvulta saakka.

– Olen ollut Satahangoilla vuodesta 1982 lähtien, ja kaikilla niillä on järjestetty johtajille tarkoitettuja laituritansseja. Olen ollut myös kaikilla Suomen Partiolaisten suurleireillä ja myös niillä kaikilla on ollut bileitä, Tolvanen kertoo.

Tolvasen muistossa kaikkein kovin ”bileleiri” oli Loisto vuonna 1996 Lappohjassa. Tuolloin 15 000 leiriläiselle esiintyi muun muassa aikansa hittibändi Movetron. Muissakin maissa partiolaiset osaavat juhlia.

Ulkomailla otetaan bileet vakavasti. Leireilläkin partiolaisilla on höyhenpuuhkat ja leit mukana bilevarusteina.

Viljo ”Axu” Mannerjoki on vajaan kymmenen viime vuoden aikana kiertänyt monia kansainvälisiä leirejä ja muita tapahtumia. – Isoilla leireillä on aina suuret lavat, ohjelmaa ja dj:t soittamassa musiikkia, Mannerjoki kertoo.

Kia Knaapila oli ensimmäisellä ulkomaan leirillään vuonna 2004 Tanskassa. Sen jälkeen hän on ehtinyt olla mukana monilla suuremmilla ja pienemmillä leireillä. Knaapilan kokemista leireistä suurimmat bileet olivat Englannin jamboreella. Pienelle partiolaiselle ison leirin bileet olivat elämys.

– Joka ilta juhlittiin hyvässä hengessä, tanssittiin ja pidettiin hauskaa, Knaapila sanoo.

Knaapilan kokemusten mukaan bilekulttuureissa on erojakin. Suomalaisten juhliminensaattaa näyttäytyä hillityltä muihin maihin verrattuna.

– Ulkomailla otetaan bileet vakavasti. Leireilläkin partiolaisilla on höyhenpuuhkat ja leit mukana bilevarusteina, Knaapila kertoo.

Minkälaisia ne partiobileet sitten nykyään ovat?

SamoajaExplo -tapahtuma on tullut tunnetuksi samoajien biletapahtumana. Viime syksyn Explossa osana ohjelmaa oli mahdollista osallistua uimahallissa järjestettyihin allasbileisiin. Musiikin tahdissa ja värivalojen loisteessa vietetyt allasbileet olivat vapaaehtoinen osa ohjelmaa, mutta kolme neljäsosaa oli mukana pulikoimassa.

Lauantai-illan bileet olivat Explon ohjelmassa puolestaan niitä harvoja osia, jotka kokosivat koko osallistujajoukon yhteen. Järjestelystä vastuussa olleet Julius Rantanen, Helmi Viljamaa ja Teemu Stolt pyrkivät ottamaan bileiden suunnittelussa huomioon kaikki osallistujat.

– Kaikki eivät välttämättä jaksa hyppiä koko iltaa eturivissä dj:n tahdissa, Rantanen sanoo. Urheiluhallissa bileitä tahdittivat dj:t, mutta juhlivien samoajien käytössä oli myös keilahalli, karaoke sekä valikoima lautapelejä.

Myös rauhoittumiseen ja istuskeluun oli varattu tilaa. – Tavoitteena oli, että kaikilla on mukavaa ja kaikki voivat viettää aikaa kavereiden kanssa ja saada uusia kavereitakin, Rantanen kertoo.

Monille nuorille päihteettömät partiobileet voivat olla valvomattomia kotibileitä turvallisempi paikka juhlia.

Bileet saivat hyvää palautetta ja niitä pidettiin viikonlopun kohokohtana. Rantanen ei kuitenkaan usko, että bileet ovat useinkaan pääsyy osallistua partiotapahtumaan, vaan suurimpina vetovoimatekijöinä ovat kaverit ja uudet kokemukset.

Partiobileet kuulostavat ehkä paheellisemmalta kuin oikeasti ovatkaan. Aiempien vuosikymmenten hurjiin juttuihin verrattuna nykymeno taitaa olla aika järjestelmällistä ja valvottua. Partiobileissä tärkeintä on yhteinen aika kavereiden – niin uusien kuin vanhojenkin – kanssa.

– Partiobileissä ei ole juroilua, vaan niissä osataan pitää hauskaa tuntemattomienkin kanssa. Parhaat bileet, joissa olen ollut, ovat olleet partiossa, Knaapila sanoo. Sekä Rantanen että Knaapila tuovat myös esille, että partiobileet on hyvä tapa näyttää, että hauskaa voi pitää ilman alkoholiakin.

– Monille nuorille päihteettömät partiobileet voivat olla valvomattomia kotibileitä turvallisempi paikka juhlia, Julius miettii.

Pelko siitä, että partio olisi pelkkää biletystä, ei tunnu saavan myöskään perusteita. Partiossa on edelleen tilaa myös niille, jotka saavat bassonjytkeestä migreenin tai kuuntelevat mieluummin puiden suhinaa ja nuotion räiskettä. Bileitä välttävälle riittää partiossa paljon muutakin koettavaa. Partiota voi harrastaa edelleen kumisaappaissa, mutta joskus myös –paljeteissa.

Juttu on julkaistu alun perin Partio-lehdessä 1/2016

Pinnalla

Ansiomerkittä jääminen on monelle pettymys – “Pettymyksiä tuli monta”

Vaikka ansiomerkkijärjestelmän perimmäinen tarkoitus on kiittää ja motivoida, aiheuttaa ansiomerkin saamatta jääminen monelle myös pettymyksiä. Juttu on julkaistu Partio-lehdessä 4/17. 

– Kyllä se vaikutti motivaatioon, ärsyttävää tuollainen. Ihan kuin ansiomerkkejä haettaisiin ilman syytä tai ainakaan meillä ei niitä ilman syytä haeta, yksi vastaaja harmittelee.

– Tuntui todella ikävältä, varsinkin kun tapahtuman jälkeen luulin jokaisessa piirin ja lippukunnan juhlatapahtumassa saavani ansiomerkin, eli pettymyksiä tuli monta. Motivaationi tehdä vapaaehtoistyötä lippukuntani eteen laski, ja edelleen harmittaa koko tilanne, toinen vastaaja kertoo.

Ilman ansiomerkkiä jääminen on siis aiheuttanut monille harmitusta ja jopa laskenut motivaatiota tai saanut vähentämään partion harrastamista, selviää Partio-lehden tekemässä kyselyssä. Toisaalta monet näkivät motivaation partioon tulevan ihan muualta kuin rintapielessä kiiltelevistä merkeistä.

– Vaikuttaa vähän motivaatioon, mutta ei vie sitä, koska kyllä motivaatiotekijät ovat ihan muita kuin merkit. Lähinnä huomaa asiaan suhtautuvansa, kun muut partiotutut merkkejä saavat, yksi vastaaja pohtii.

Ei ansiomerkkiä, jos ehdotus liian väljä

– Ymmärrän hyvin, että ansiomerkkiryhmä tekee päätökset, enkä sitä kyseenalaista. Olisin halunnut tietää, mistä hyväksyntä jäi kiinni, koska mielestäni tämä samoaja ansaitsisi Marskin. Voihan olla, että olen puolueellinen ja näen samoajani ansiot todellista suurempina, mutta voi myös olla, etten ole vain osannut kuvata niitä selkeästi, kertoo eräs kyselyn vastaaja.

Suomen Partiolaisten ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtajana toimivan Hanna Pärkön mukaan ansiomerkkiehdotuksissa on usein puutteita.

– Ehdotuksessa merkin saamiselle ei ole perusteita eikä ehdotuksen perusteluissa vastata niihin asioihin, mitä merkin myöntäminen edellyttää, Pärkö selventää.

Erityisen paljon mainintoja kyselyssä sai Mannerheim-solkien saamatta jääminen. Mannerheim-solkea haettaessa hakijan tulisi kertoa, miten henkilö on johtajana kehittynyt. Jos henkilön aatteellisesta kehityksestä ei kerrota yhtään mitään, vaan selitetään vain hänen toiminnastaan, solkea ei myönnetä.

– Päätökset tehdään pelkästään ehdotuksessa kerrottujen asioiden perusteella, koska muuta tietoa henkilöstä ei merkin myöntäjillä ole, Pärkö sanoo. Monet kyselyyn vastanneista eivät kokeneet saaneensa riittäviä perusteluja ansiomerkin hylkäämiselle.

– Hylkäämisen pitäisi olla aina perusteltua ja perustelut pitäisi saada edes pyydettäessä, Pärkö linjaa. Ansiomerkkiehdotuksia tulee ansiomerkkitoimikunnalle vuodessa kuitenkin niin paljon, että kaikkiin hakemuksiin ei ole aikaa antaa yksityiskohtaista palautetta.

– Hakijalle kerrotaan esimerkiksi, että merkki, jota henkilölle haettiin, oli väärä. Tai henkilö oli väärän ikäinen saadakseen merkin. Tai vuodet merkin saamiseksi eivät täyttyneet tai että edellisen merkin saamisesta oli kulunut liian lyhyt aika. Hakija ohjataan hakemaan esimerkiksi kahden vuoden kuluttua merkkiä uudelleen tai sitten ehdotetaan myönnettäväksi jotakin toista merkkiä, Pärkö selventää.

Kuvassa sudenpentuja partioparaatissa
Huolimattomasti tehty ansiomerkkihakemus voi johtaa pettymyksiin. Kuva: Heikki Ruohola

Ehdotuksen huolellisuus tärkeää

Tärkeintä SP:n ansiomerkin hakemisessa on ansiomerkkiehdotuksen huolellisuus.

– SP:n ansiomerkin saamiseen vaikuttavat oikean merkin valitseminen oikealle henkilölle, Hanna Pärkö painottaa.

Ennen lomakkeen täyttämistä kannattaa siis tutustua kyseisen merkin perusteisiin, ja täyttää ehdotus huolellisesti. Täytettävä Kuksa-lomake ohjaa entistä paperilomaketta paremmin vastaamaan merkkikohtaisiin vaatimuksiin. Mannerheim-soljissa on ollut tunnetusti tiukat rajat. Niihin on silti syynsä.

– Mannerheim-soljet halutaan pitää nuorten aatemerkkinä, Pärkö sanoo. Soljen myöntäminen entistä useammalle nuorelle on nyt todennäköisempää, sillä solkien ikärajoja on laajennettu.

– Vuosi sitten molempien Mannerheim-solkien ikärajoihin lisättiin yksi vuosi kaikille. Ennen lisävuosi oli mahdollista vain varusmiespalveluksessa tai vaihto-oppilaina olleille.

Ansiomerkkijärjestelmää tulisi käyttää enemmän 

Aina ongelmana ei ole puutteellinen hakemus.

– Lippukunnanjohtaja mainitsi minulle ohimennen piirin tapahtumassa, jossa muille jaettiin ansiomerkkejä, että ”Oho, minunhan piti hakea sinulle, mutta unohdin.” Ei haettu seuraavina vuosinakaan, kertoi kyselyn vastaaja.

Suurin osa ansiomerkkikyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että ansiomerkkijärjestelmä toimii hyvin, mutta ongelmana nähtiin se, että kaikissa lippukunnissa ansiomerkkejä ei ehdoteta tarpeeksi aktiivisesti. Samaa mieltä on ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja.

– Ansiomerkkijärjestelmää pitäisi käyttää paljon enemmän, laajemmin, monipuolisemmin ja ajanhenkeen sopivalla tavalla, hän sanoo.

Päätökset tehdään pelkästään ehdotuksessa kerrottujen asioiden perusteella, koska muuta tietoa henkilöstä ei merkin myöntäjillä ole.

Esimerkiksi sitä, että partioon voivat tulla mukaan kaiken ikäiset, kannattaa hyödyntää ansiomerkkiehdotuksissa.

– Ansiomerkkejä voi hakea niillekin, jotka tulevat aikuisina partioon, Pärkö täsmentää. Tehokas etätyöskentelykin lippukunnan hyväksi kannattaa ottaa huomioon ansiomerkkiehdotuksia tehdessä.

– Ennen ajateltiin, että lippukunnan pestin hoitaminen edellytti samalla paikkakunnalla olemista. Nykyaikaisten viestintävälineiden avulla pestejä pystyy hoitamaan myös muualta, mikä on huomioitu muun muassa Mannerheim I -solkien vaatimuksissa, joissa edellytetään osallistumista lippukuntatyöhön. Ansiomerkeistä kiinnostuneille Pärköllä on hyvä vinkki.

– Jos mietit, pitäisikö jollekin hakea ansiomerkkiä, ota yhteyttä piirin ansiomerkkitoimikuntaan. Siellä autetaan, neuvotaan, ohjataan oikean merkin valinnassa ja ansiomerkkiehdotuksen tekemisessä.

Juttu on julkaistu alun perin Partio-lehdessä 4/2017. Hanna Pärkö ei ole enää ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja. 

Kyselyn parhaat palat

– Koen, että olen jäänyt ilman merkkiä. Olen ollut vastuullisissa tehtävissä SP-tasolla, piirissä ja ollut mukana lippukunnan toiminnassa, mutta edellinen ansiomerkki on vuodelta 1994. Kaikkiaan omistan ihan kaksi ansiomerkkiä, pronssisia, ensimmäinen vuodelta 1983. En kehtaa kulkea partiopaidassa, joka yli 40 v partioharrastuksen jäljiltä on tyhjä. Voisi ajatella, että en ole mitään tehnyt. Joskus olisi näitä iäkkäämpiäkin hyvä muistaa. Nimimerkillä todella pettynyt. Ei siis ole edes haettu minulle ansiomerkkejä.

En kehtaa kulkea partiopaidassa, joka yli 40 v partioharrastuksen jäljiltä on tyhjä.

– Lippukuntaan haettiin kaksi soikea, olisin ollut kolmas eikä sellainen kuulemma käynyt. Sain kuulla, että toinen saajista oli ollut vuoden minua kauemmin hallituksessa. Tuo saaja lopetti partion samana vuonna. Kyseessä on aatemerkki, joten perustelu ontuu yhä ja sai vastaamaan tähän kyselyyn.

– Vaikutti [motivaatioon]. Jos koko lähiympäristöni on sitä mieltä, että kuuluisi saada, ja sain suositukset sen mukaisesti, niin on aika masentavaa saada tietää joltain arvovaltaiselta raadilta olevansa epäkelpo vain jonkun heidän oman vuosikäytänteen perusteella. Minua tapaamatta tai tuntematta. Lippukunnalla oli muutenkin tapana hakea harkiten. Paikkakunnan erityispiirteet tulisi huomioida. Tämä on pieni paikkakunta, josta muutetaan opiskelemaan, minkä takia sitoutuminen lippukuntaan pienenee luontaisestikin. Olo oli kuin olisi saanut vakuutuslääkärin lausunnon...

– Ei vaikuttanut motivaatioon. Pääasia, että Ihmishenki pelastui. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan, oli se, että tapahtunutta suurleirillä ei vastuuhenkilön tai muun toimesta käyty jälkikäteen lävitse tai tiedotettu eteenpäin.

– Ansiomerkkijärjestelmä toimii minun mielestäni hyvin. Toisille ansiomerkit ovat tärkeämpi tunnustus kuin toisille ja tiedän ainakin yhden henkilön, joka on ollut melko pettynyt siihen, ettei hänen lippukunnassaan ollut tapana erityisemmin hakea ansiomerkkejä. Toisaalta, olen myös kuunnellut sivusta keskustelua, jossa henkilö laskeskelee koska hänelle haetaan seuraava tunnustus, kun "ansiovuodet" täyttyvät.

– Oma sisko oli pitkään piirin koulutusohjaajana, ja teki isoja pestejä piirissä ja isoilla leireillä. Olisipa ollut niin vaikeaa hakea sitä merkkiä ja kiittää kauniisti, mutta Uudellamaalla vain nuoria kiitetään, ei puurtajia.

Sitaatit ovat Partio-lehden tekemästä ansiomerkkikyselystä

 

Pinnalla

Omat vanhemmat partiossa – uhka vai mahdollisuus?

Onko kaikki pilalla, kun myös omat kotijoukot innostuvat partiosta?

Koska partiota voi harrastaa iästä riippumatta, se voi olla myös koko perheen yhteinen harrastus. Monia ei siltikään ihastuta ajatus omista vanhemmista samassa harrastuksessa. Mikä omassa vanhemmassa partiossa ärsyttää? Onko omasta huoltajasta partiossa mitään hyötyä?

Ylimääräinen silmäpari valvoo

17-vuotias Mikko ja hänen vanhempansa ovat molemmat mukana lippukunnan hallituksessa ja vetävät omia vartioita. Mikon mielestä oma vanhempi partiossa ei ole erityisen mukava asia. Eniten Mikkoa ärsyttää oman huoltajan läsnäolo lippukunnan leireillä.

– Lähdin alun perin partioon sillä tarkoituksella, että on muutakin tekemistä kuin olla perheen kanssa. Mutta sitten perhekin ilmestyi partioon, hän sanoo.

Vaikka leirillä olisi muitakin, Mikosta tuntuu siltä, että hän olisi ylimääräisen silmäparin alla. Isommilla leireillä omasta vanhemmasta tuntuu olevan vähemmän haittaa.

17-vuotiaan Jenni Lohinivan äiti toimii hänen kanssaan samassa lippukunnassa ryhmän- ja lippukunnanjohtajana. Lohiniva itse on mukana hallituksessa. Lohinivankin mielestä vanhemman mukanaolo leirillä voi olla pienoinen taakka.

– Oman vanhemman oleminen mukana matkassa voi tuoda tietynlaisia vapauksia ja ehkä jopa oikeuksia. Samalla voi kuitenkin itse enemmän hommiin, kun omaa lastaan kehtaa tietenkin käskyttää, Lohiniva pohtii.

Vapaaehtoiset aikuiset ovat partion elinehto

Antti Reinikainen vastaa Suomen Partiolaisten hallituksessa vapaaehtoisten tukemisesta. Hänen mukaansa ilman vapaaehtoisia aikuisia partiotoiminta ei olisi mahdollista. Myös partiolaisten vanhempien panos on tärkeä.

– He antavat omaa aikaa ja osaamistaan tarjotakseen lapsille ja nuorille upean harrastuksen.

Reinikaisen mukaan kannattaa sopia omien vanhempien kanssa pelisäännöistä, esimerkiksi onko joitain tapahtumia joihin vanhemmat eivät osallistu. Vanhemman on hyvä myös muistaa oma roolinsa tukijana ja mahdollistajana.

– Kasvatustehtävän ohella myös vapaaehtoiset pääsevät partiossa kehittämään itseään ja pitämään hauskaa, Reinikainen muistuttaa.

 

Lähdin alun perin partioon sillä tarkoituksella, että on muutakin tekemistä kuin olla perheen kanssa. Mutta sitten perhekin ilmestyi partioon. 

Hyötyä ja tukea

Käskytyksestä ja tarkkailusta huolimatta omasta vanhemmasta voi olla leirilläkin hyötyä, kun osaa asennoitua oikein.

– Minusta on ihan okei, että oma äiti on matkassa. Leireillä se ei yleensä ole vain minun äiti vaan kaikkien muidenkin äiti: se on se, keneltä kysytään mitä pakataan ja tehdään seuraavaksi, ja se on se, kenelle ensimmäisenä mennään näyttämään sormeen tullutta haavaa, Lohiniva sanoo.

Lohinivan mielestä oikea asennoituminen on olennaista.

– Olen kokenut, että minulla ja äidillä homma toimii, äiti ei holhoa eikä kohtele mitenkään eri lailla, enkä minä ole ongelmaksi.

Lohinivan mielestä oma vanhempi on leirillä myös tukena.

– Meillä on kuitenkin yhteinen harrastus, ja onhan se nyt helpottava tunne, kun leirillä on sellainen ihminen, jolle voi leirin aikana jutella mistä tahansa.

Äidin mukanaolosta leireillä on siis ollut paljon iloa.

– On ihan hyvä, kun äiti on mukana, mutta silti joskus tulee sellainen olo, että olisipa se kotona.

 

Mikon nimi on muutettu.

Juttu on alunperin julkaistu Partio-lehdessä 1/2017.

Pinnalla

Uskonto partiossa – muinaisjäänne vai osa kasvatusta?

Tulisiko partion olla uskonnollista ja miten tämän pitäisi näkyä? Kaksi partiokonkaria kertovat omat näkemyksensä.

Tamperelainen Laurenzia Mäntysalo, 38, oli vanhan ohjelman mukaan 11-vuotias vartiolainen, kun hän antoi ensimmäisen ja ainoan partiolupauksensa. Hän muistaa jo silloin miettineensä, voiko luvata ”rakastaa Jumalaani”, kun hän ei itse uskonut Jumalan olemassaoloon.

Partiolupaus tuli kuitenkin annettua, mutta se jäi kaivertamaan mieltä. Nykyään Mäntysaloa ei voisi kuvitella antavansa lupausta, koska se sotii rehellisyyttä vastaan. Tämä olikin yksi syy, miksi Mäntysalo luopui aktiivisesta partiotoiminnasta. Nykyisin hän on apuna lippukunnan tapahtumissa ja omien lastensa mukana.

Piirroskuvassa kolme partiolaista antamassa partiolupausta.
Osa partiolaisista joutuu punnitsemaan ristiriitoja oman etiikkansa ja partiolupauksen välillä. Kuvitus Meeri Rasivirta.

Uskonto muistona partion alkuajoista

Mäntysalon mukaan uskonnollinen kasvatus on ennemminkin osa partion alkuaikoja 1900-luvun alkupuolelta. Silloin lähestulkoon kaikki lapset ja nuoret kuuluivat kirkkoon eikä poikkeuksia oikeastaan ollut. Nykyään partion tulisi Mäntysalon mielestä uskonnon harjoittamisen sijaan kasvattaa nuorista muutoin yhteiskunnallisesti aktiivisia kansalaisia, sillä yhä harvempi partiolainen kuuluu kirkkoon.

Varsinais-Suomesta lähtöisin oleva lippukunnanjohtaja ja teologian opiskelija Lasse Lindberg, 25, ajattelee asiaa toiselta kannalta. Hän näkee uskonnollisuuden ja eri uskontokunnat edelleen isona osana yhteiskuntaa, eikä partio ole siitä täysin irrallinen.

Lippukunnan ei tarvitse julistaa ateismia tai mitään muutakaan maailmankuvaa, vaan yksinkertaisesti olla avoin ihan kaikille.

Lindbergin mielestä uskontokasvatus on tärkeää, jotta nuoret oppivat kohtaamaan erilaiset ihmiset. Harrastus on kuitenkin hyvä pitää erillään varsinaisesta uskonnon harjoittamisesta. Partioaatteeseen kuuluukin avoimuus kaikkia uskontokuntia kohtaan eikä vain evankelis-luterilaista kirkkoa kohtaan.

Seurakunta lippukunnan taustayhteisönä

Seurakunta on monien lippukuntien elinehto partiotoiminnalle. Yli puolet Suomen partiolippukunnista saa tukea evankelis-luterilaiselta seurakunnalta. Taustayhteisö pakottaa tietynlaiseen yhteiseloon, ja yhteistyötä on Mäntysalon mielestä hyvä tehdä kullekin lippukunnalle sopivalla tavalla.

– Lippukunnan ei  tarvitse julistaa ateismia tai mitään muutakaan maailmankuvaa, vaan yksinkertaisesti olla avoin ihan kaikille, hän muistuttaa.

Piirroskuvassa teltta ja kirkko.
Kuvitus Meeri Rasivirta.

Lindberg on osittain samoilla linjoilla. Hän kuitenkin huomauttaa, että uskontokasvatus on paljon muutakin kuin seurakuntaan kuulumista tai tiettyjen rituaalien suorittamista. Varsinaisia uskonnollisia tapahtumia ei Lindbergin mukaan ole pakko olla partiossa. Jos niitä on, ei niihin ole pakko osallistua.

Samaan tapaan kaikki eivät välttämättä halua lähteä pitkille vaelluksille, mutta ovat kuitenkin innoissaan muusta partiotoiminnasta. Uskonnonkin kohdalla on mahdollista noukkia rusinat pullasta.

Onko lupaus pakko antaa?

Mäntysalo on ollut todistamassa tilannetta, jossa ensimmäistä partiolupaustaan antava lapsi on kysynyt, onko uskonnollista lupausta pakko antaa. Vastaus oli tyly. Tapauksesta on jo aikaa ja silloin lippukuntaan ei käytännössä ollut järin tervetullut, jollei lupausta ollut aikeissa antaa.

Hengellisyydestä ei kannata tehdä mörköä, vaan siitä voi jutella aivan kuin mistä tahansa muustakin ohjelman osasta.

Nykyään tilanne on kuitenkin toinen. Kaikki eivät ole antaneet lupausta, mikä on ikään kuin hiljaisesti hyväksytty. Se on kuitenkin monen mielestä sääli, sillä lupaus pitää sisällään paljon muutakin kuin uskonnollisen puolen ja on tärkeä osa partioperinnettä.

Lindberg kertoo, että sudenpentu- ja seikkailijaikäisten kohdalla linjaus on tehty pitkälti vanhempien toiveiden mukaan. Sitä vanhempien nuorten kanssa on tärkeää, että asiasta voidaan keskustella oppien uusia näkökulmia.

Hengellisyydestä ei kannata tehdä mörköä, vaan siitä voi jutella aivan kuin mistä tahansa muustakin ohjelman osasta. Lindbergin mukaan lupauksessa mainittava jumala on jokaisen itse määriteltävissä, ja se merkitseekin vain avoimuutta uskontonäkökulmalle.

Artikkeli on julkaistu alun perin Partio-lehdessä 1/2018.

Pinnalla

Tällainen on keskimääräinen kolo!

Oletko miettinyt minkälaisia muiden partiokolot ovat? Kysyimme partiolaisilta, millaisia heidän kolonsa ovat.

Partiolaiset pöydän ääressä
Kuva: Meeri Rasivirta

Kuinka monta huonetta kololla on?

Useimmilla koloilla on kolme tai kaksi huonetta. Kaksi vastaajaa kertoi myös, että kololla on peräti viisitoista huonetta.

Kuinka pitkä matka kololta on metsään?

Yleisin välimatka metsään on 100–200 metriä. Yksi kolo sijaitsee metsässä. Etäisyys 0 metriä.

Miten kololle tullaan?

Yleisimmin kololle tullaan polkupyörällä, kävellen tai autolla.

Mitä löytyy kolon pihapiiristä?

Useimmin kolon pihapiirissä on parkkipaikka. Usein kolon pihassa on myös lipputanko.

Mitä kaikkea kololta löytyy?

Monilla koloilla on ainakin askartelumateriaalia ja ilmoitustaulu. Yksi vastaaja kertoi kololta löytyvän myös soutuveneen.

Mitä pelejä?

Yleisimmin kololla on mölkky ja pelikortit. Shakkia ei ollut kenenkään kololla.

Kenen kuvia seinällä?

Useimpien kolojen seinältä löytyy B-P:n kuva. Monien seinällä on myös nykyisten ja entisten lippukuntalaisten kuvia. Kukaan vastaajista ei myöntänyt, että seinällä olisi kuva Tupusta, Hupusta ja Lupusta sudenpentuina.

Juttu on julkaistu alun perin Partio-lehdessä 4/2016

Lähde: Kolokysely Facebookissa. Kiitokset kyselyn tehneelle Eero Tuomenoksalle!

Pinnalla

Perinteisten partionimien käyttö on vähentynyt, mutta Mikaelin Sinikelloissa kaikki tuntevat toisensa vain partionimillä

Joka kesä turkulaisen Mikaelin Sinikellot -lippukunnan leirillä toistuu sama jännittävä tilanne. Ensimmäisen seikkailijavuotensa päättäneet tytöt saavat öisessä leirikasteessa uudet nimet. Seuraavana päivänä muulle lippukunnalle esitellään “uudet” partiolaiset. Siitä eteenpäin heistä käytetään vain ja ainoastaan partionimiä.

– Partionimen saaminen on meillä kunnia-asia, jota odotetaan sudenpennusta asti, kertoi Mikaelin Sinikellojen lippukunnanjohtaja Maria “Hilla” Ruohola (nyk. Suomen Partiolaisten puheenjohtaja) vuonna 2016.

– Lasten lisäksi toimintaan uutena tulevat aikuiset odottavat jännityksellä omaa nimeään.

Uniikki nimi yksilöi

Kolme tyttöä kehyksessä
Kuva: Sara Rissanen

Lippukunnilla on erilaisia tapoja partionimien antamiseen ja keksimiseen. Aiemmin yleinen perinne on monissa lippukunnissa jäänyt kokonaan pois käytöstä. Erilliset partionimet voivat tuntua keinotekoisilta, kun samat ihmiset ovat tekemisissä myös harrastuksen ulkopuolella. Periaatteessa partionimet ovat kuin mitä tahansa lempinimiä.

Kuten virallisen nimen, myös partionimen tärkein tehtävä on yksilöidä henkilö, josta puhutaan. Tutkimusten mukaan ihmisillä on luontainen halu antaa toisilleen nimiä, vaikka se ei edes olisi välttämätöntä. Ruoholan mielestä partionimistä on myös käytännön hyötyä.

– Tykkään partionimien käytöstä tosi paljon! Uniikit partionimet ovat hirveän käteviä, koska lippukunnassa on aina etunimikaimoja. Partionimien kanssa ei tarvitse aina selventää, että “tarkoitin Siiri K:ta”.

Yhteinen tapa yhdistää

Epäviralliset lempinimet syntyvät usein samanlaisten kaavojen mukaan. Nimi voi viitata yksilön rooliin yhteisössä tai kuvailla henkilöä. Sinikelloissakin nimet liittyvät usein saajansa persoonaan.

– Räiske on melko räiskyvä tyyppi, Säde on hyväntuulinen ja Kiwi pirteä ja iloinen, Ruohola havainnollistaa.

– Nimen ei kuitenkaan ole pakko tarkoittaa mitään. Tällaisia nimiä ovat vaikkapa Demi, Piko ja Kiki. Tärkeintä on, että nimi on lyhyt ja helppokäyttöinen. Tällainen käytännöllisyys on partionimissä hyvä lähtökohta. Keskenään samantyyliset nimet voivat yhdistää lippukunnan jäseniä. Humoristinen merkitys nimellä on silloin, kun sillä pyritään hauskuuttamaan. Jos muut päättävät nimen, on muistettava, että ihmisten käsitykset kivasta nimestä voivat olla erilaisia.

Puhumme toisistamme aina partionimillä, jos asia liittyy partioon.

– Meillä seikkailijajohtajat saavat päättää nimet, mutta usein niitä suunnitellaan muidenkin johtajien kesken. Keksimiseen käytetään paljon aikaa, sillä myös nimen antaminen on kunniatehtävä, Ruohola painottaa.

Ajat muuttuvat, entä tavat?

Nimiperinne voi kuulostaa kiehtovalta tai oudolta – omasta taustasta riippuen. Aikojen ja tapojen muuttuessa on ymmärrettävää, että partionimet jäävät pois käytöstä. Lippukuntaa yhdistäviä perinteitä on lukuisia, ja nimien antaminen on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa.

– Meillä partionimet pysyvät käytössä todennäköisesti siksi, että niiden keksimiseen panostetaan niin paljon. Myös perinteeseen liittyvä jännitys on tärkeä tekijä, Ruohola sanoo. Mitään negatiivista entinen lippukunnanjohtaja ei Sinikellojen tavasta löydä, vaikka nimet joskus hämmentävätkin.

– Puhumme toisistamme aina partionimillä, jos asia liittyy partioon. Joskus lippukunnan ulkopuolisissa tapahtumissa tulee eteen hassuja tilanteita, kun osa porukasta voi kutsua partionimellä ja osa oikealla etunimellä.

Juttu on julkaistu alun perin Partio-lehdessä 4/2016

Lähteenä on käytetty Terhi Ainialan, Minna Saarelman ja Paula Sjöblomin (2008) teosta Nimistöntutkimuksen perusteet.

Vinkit

Mustikkapiirakka nuotiolla

Suomen luonnon päivää vietetään elokuun viimeisenä lauantaina ja teemapäivän nimikkoleivos on klassinen mustikkapiirakka. Kokeile tehdä mustikkapiirakkaa nuotiolla!

Nuotiomustikkapiirakan ainekset:

55 g kaurahiutaleita
10 g hedelmäsokeria
noin 3 rkl voita (n. 45g)
40 g tuoreita tai kuivattuja mustikoita
2–3 dl vaniljakastiketta (voi valmistaa myös itse)

  • Sulata voi pannulla leivinpaperin päällä.
  • Lisää kaurahiutaleet ja sokeri, hämmennä ja paahda kevyesti.
  • Lisää mustikat ja jatka paahtamista.
  • Paistoksen paahduttua mukavan ruskeaksi, tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

    Mustikkapiirakka on Suomen luonnon päivän nimikkoleivos. Kuva: Anna Enbuske

Suomen luonnon päivä verkossa

Resepti on julkaistu alun perin Partio-lehdessä 2/2017.

Vinkit

Panda-merkin perässä rannalle ja kaupunkiin

Maailman luonnonsäätiö WWF:n ja Suomen Partiolaisten yhdessä tuottama Panda-merkki tarjoaa luonnonsuojeluun liittyviä aktiviteetteja sudenpennuille ja seikkailijoille. Merkki on suoritettavissa vuosina 2019 ja 2020.

Partion ohjelmapainotus vuonna 2019 on Ulos koloilta. Sen tarkoituksena on, että partiolaiset ja partioryhmät tekisivät mahdollisimman paljon monipuolisia päivä- ja yöretkiä. WWF:n ja Suomen Partiolaisten tuoreen Panda-merkin aktiviteetit mahdollistavat kokousten pitämisen esimerkiksi rannalla, metsässä tai kaupungissa, sillä ne on tarkoitettu retkellä tehtäviksi. Panda-merkki taistelee luonnon monimuotoisuuden puolesta, joka tällä hetkellä köyhtyy hälyttävää vauhtia. Jo pelkästään selkärankaisia eläimiä on vähemmän kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana. Luonnon monimuotoisuus, jolla tarkoitetaan kaikkia maailman lajeja ja eliöyhteisöjä, on elintärkeää myös ihmisille. Merkin suorittaminen tutustuttaa partiolaiset esimerkiksi Suomen metsissä ja järvissä asuviin uhanalaisiin lajeihin.

Panda-merkkiä on mahdollista suorittaa sekä sudenpentu- että seikkailijaryhmien kanssa, ja kummallekin ikäryhmälle on tarjolla erilaisia aktiviteetteja. Seikkailijoiden merkki koostuu kolmesta teemasta: metsä, kaupunkiluonto sekä vesi. Kaikilla kolmella teemalla on myös kolme osaa: ota selvää, toimi ja kerro. Saadakseen Panda-merkin seikkailijoiden on suoritettava kaikki kolme teemaa.

Vesi

Yksi seikkailijoiden Panda-merkin kolmesta osa-alueesta on vesi, jonka
suorittamiseen kuuluu vesistöön tutustuminen, sen suojeleminen ja siitä kertominen. Osa-alueen suorittamisessa voi hyödyntää niin älypuhelimia kuin perinteisempiäkin vesistön tutkimiseen käytettäviä laitteita, kuten haaveja ja kiikareita.

OTA SELVÄÄ!

Vesistöstä voidaan merkkiä suorittaessa ottaa selvää monella eri tavalla. Suuressa rantaseikkailussa seikkailijat pääsevät tutkimaan valitsemaansa vesistöä WWF:n rantatutkimusmateriaalien avulla, jotka voidaan ladata mobiililaitteisiin maksutta. Seikkailijat voivat myös esimerkiksi tutkia veden pikkueläimiä tai rannikon läheisyydessä asuvia lintuja.

TOIMI!

Tämän osion tavoitteen on tehdä jotain konkreettista luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Mahdollisia aktiviteetteja ovat esimerkiksi rannan siivoaminen talkoovoimin, yhden tai useamman kasvisruokapäivän järjestäminen retkellä tai ympäristölle harmittomien pesuaineiden tutkiminen.

Kaupunkiluonto

Toinen merkin teemoista on kaupunkiluonto, jossa tutustutaan ja suojellaan luontoa kaupunkiympäristössä. Aktiviteetteihin kuuluvat muun muassa roskatalkoot ja tutkimusretki kaupunkiin. Teeman suorittaminen sopii hyvin muun muassa päiväretkille.

OTA SELVÄÄ!

Tässä osassa seikkailijan tarkoitus on ottaa selvää luonnon monimuotoisuudesta valitussa elinympäristössä. Kaupunkiluonnon kohdalla tähän kuuluvat muun muassa kaupungin äänimaiseman piirtäminen ja luonnonvaraisten lajien piilopaikkojen etsiminen.

TOIMI!

Konkreettiset toimet kaupunkiluonnon hyväksi sopivat moneen eri vuodenaikaan. Talvella seikkailijavartio voi esimerkiksi järjestää eläimille talvipesiä tai ruokintatalkoita. Lunten sulaessa aktiviteeteiksi sopivat muun muassa kaupunki-
ympäristön siivoustalkoot ja liikkumaan opetteleminen kaupungissa, muun muassa pyöräillen
ja julkisia liikennevälineitä käyttäen.