Sivukartta

Partiofaktat

Partio on maailmanlaajuista vapaaehtoistoimintaa. Suomessa on 60 000 partiolaista eri puolilla maata järjestäytyneenä 820 paikalliseen partiolippukuntaan.

Partiolippukuntia on suomen- ja ruotsinkielisiä ja meri- tai metsäpartiointiin erikoistuneita. Lippukunnissa on toimintaa kaikille yläreunan värillisten ikäkausipalkkien mukaisille ikäryhmille, siis myös aikuisille.

Kattojärjestönä toimii kaksikielinen Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry, jonka kautta kaikki suomalaiset partiolaiset ovat sekä Partioliikkeen maailmanjärjestö WOSMin että partiotyttöjen maailmanliitto WAGGGSin jäseniä.

Suomen Partiolaisten ylintä päätösvaltaa käyttää joka toinen vuosi kokoontuva jäsenkokous. Jäsenkokousten välillä ylimpänä päättävänä elimenä toimii maantieteellisten partiopiirien edustajien muodostama partioneuvosto. Toimintaa johtaa ja päätökset toimeenpanee aktiivisten, vapaaehtoisten partiolaisten muodostama hallitus kaksivuotiskaudeksi valittavan puheenjohtajan johdolla.

Partiotoiminta antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus kasvaa ja kehittyä aktiivisiksi ja vastuullisiksi yhteiskuntamme jäseniksi.