Controller, Finnjamboree Kajo 2022

Seuraava Finnjamboree etsii nyt viittä controlleria taloustiimiin. Taloustiimi sijoittuu projektiorganisaatiossa resurssit osa-alueen alle ja talouspäällikön lisäksi tiimiin kuuluu rahahuoltomestari ja rahahuoltotiimi. Jokainen controller vastaa yhdestä leirin osa-alueesta. Tässä pestissä pääset takuulla tutustumaan lukuisiin uusiin ihmisiin, sillä rajapintoja on projektin kaikkiin osa-alueisiin ja ryhmiin.

Controller vastaa oman osa-alueensa budjetoinnista, talouden seurannasta ja raportoinnista sekä laskujen tarkastuksesta ja hyväksymisestä. Tärkein tehtävä ennen leiriä on johtaa oman osa-alueen budjetointia, tukea osa-alueen johtajia, päälliköitä ja kymppejä sekä tarjota heille asiantuntija-apua kaikissa talouteen liittyvissä kysymyksissä.

Budjettikierroksia Kajolla on yhteensä kolme, joista ensimmäinen on jo alkanut tammikuun alussa. Controllerien rooli syksyllä 2021 tehtävällä toisella ja keväällä 2022 tehtävällä kolmannella kierroksella on merkittävä. Keväällä ja kesällä 2022 controllerien tehtävänä on myöntää myös budjetin mukaiset hankintaluvat sekä tarkastaa ja hyväksyä oman osa-alueen saapuneet laskut. Leirin jälkeen controllerit käsittelevät oman osa-alueensa saapuneet laskut ja tukevat tilinpäätöksen valmistelussa SP:n toimistoa sekä muuta projektiorganisaatiota.

Pesti alkaa helmikuussa 2020 ja päättyy marraskuussa 2022 Kajon tilinpäätöksen valmistuessa. Tukea pestiisi saat talouspäälliköltä, muita taloustiimin jäseniltä sekä SP:n toimiston talouden työntekijöiltä. Tehtävä sopii hyvin myös ei-partiolaiselle, tärkeintä on kokemus ja osaaminen taloushallinnon puolelta ja/tai controllerin tehtävistä. Kerro hakemuksessa minkälaista talousosaamista sinulla jo on.

Pestiin kuuluu osallistuminen taloustiimin etäkokouksiin noin kerran kuussa sekä viikonloppuseminaareihin 1-2 kertaa vuodessa. Pestin vaatima ajankäyttö painottuu budjetointikierroksille, jolloin osa-alueet tarvitsevat controllerien tukea ja opastusta. Tällöin controller osallistuu myös oman nimetyn osa-alueensa ryhmien kokouksiin tarpeen mukaan. Keväällä ja kesällä 2022 hankintalupien myöntäminen ja saapuneiden laskujen tarkastus siirtyvät controllerien vastuulle, jolloin työmäärä kasvaa leirin lähestyessä. Controllerien pesti ei pääty heti leirin jälkeen vaan jatkuu syksyyn, leirin jälkeen tehtävät painottuvat laskujen tarkastamiseen ja hyväksymiseen, sekä tilinpäätöksen valmisteluun.

Jos jokin asia jäi askarruttamaan tai sinulla on kysymyksiä, ole rohkeasti yhteydessä talouspäällikköön.

Ville Sahlström
ville.sahlstrom@partio.fi
050 363 5090

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Pestattavalla olisi hyvä olla aiempaa kokemusta controllerin ja/taitaloushallinnon puolen tehtävistä, joko vapaaehtoispuolelta tai työelämästä. Aiempi kokemus esimerkiksi piirileiritasoisen leirin tai piirin taloushallinnon tehtävistä on hyödyksi. Kokemus vaativista tehtävistä ei ole edellytys, tärkeintä on pestattavan oma kiinnostus leiriprojektin taloushallinon tehtäviin. Pestattavalla tulee olla myös halua ja kykyä auttaa sekä opastaa muita projektin vapaaehtoisia budjetoinnissa. Kyky puhua "taloutta" ymmärrettävistä niin, että sellainen joka ei ole koskaan ennen tehnyt/seurannut budjettia saa sen controllerin avulla tehtyä ja kykenee seuraamaan sen noudattamista. Pestissä pärjää suomen kielellä. Täytä hakemus