Rantavalvoja Finnjamboree Kajo2022 (12 hlö)

Vesiturva on osa Kajon turvallisuusorganisaatiota ja kuuluu palveluiden osa-alueeseen. Vesiturvan tärkein tehtävä on huolehtia ennalta, että leirin uimarannat ja muut vesiaktiviteetit ovat leiriläisille turvallisia. Leirin aikana järjestämme uimarantojen rantavalvonnan ja osallistumme tarvittaessa muihinkin leirin vesiturvallisuustehtäviin.

Haemme rantavalvojia toteuttamaan uimarantojen ja muidenkin vesiaktiviteettien valvontaa. Rantavalvontatyötä tehdään leirin aikana kahdessa vuorossa tämän hetken suunnitelmien mukaan kahdella uimarannalla. Työvuorojen aikana rantavalvojat neuvovat, opastavat ja avustavat leiriläisiä niin, että vedessä toimiminen leirillä on turvallista. Uimarannoilla valvotaan leirin sääntöjen noudattamista ja siisteyttäyhteistyössä uimassa olevien ryhmien johtajien kanssa. Rantavalvojan tehtäviin kuuluu myös osallistua leirin aikana järjestettyihin harjoituksiin ja pelastusvälineiden ylläpitoon.

Keväällä 2022 järjestetään ensimmäinen partiolaisille suunnattu rantavalvojakurssi, jonka suorittaminen on edellytys pestissä toimimiseen, ellei sinulla ole aiempaa pestiin pätevöittävää koulutusta. Osa experteistäosallistuu oman halunsa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti vesiturvakymppien kanssa suunnittelutehtäviin.

Pesti alkaa viimeistään keväällä 2022 ja päättyy leirin jälkeen. Osa pesteistä soveltuu samoajille!

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Pestin vaatimukset

Positiivista asennetta ja asiakaspalvelukokemusta
Halua oppia ja kehittyä partioleirien rantavalvojatehtäviin
Hyvää uimataitoa ja valmiutta suoriutua uimavalvojan testiuinnista
Mahdollisuus osallistua koko leirille

Arvostamme

Suoritettua uimavalvoja- tai rantapelastajakurssia sekä kokemusta valvontatehtävistä
Ylläpidettyjä ensiaputaitoja

Lisätiedot

Lisätietoja pestistä

Aku Virjula

vesiturvamestari

aku.virjula@partio.fi

Täytä hakemus