Tee kertalahjoitus

Tee kertalahjoitus

1 Valitse summa
2 Syötä tietosi

Partiossa lapset ja nuoret kasvavat kantamaan vastuuta itsestään ja toisistaan sekä toimimaan ryhmässä. Partiossa opitaan toimimaan luonnossa ja toteuttamaan itse erilaisia retkiä ja tempauksia yhdessä partiokavereidensa kanssa. Yksikään partiolainen ei joudu seuraamaan vierestä, vaan kaikki pääsevät oppimaan ja tekemään. Partio toimii koko Suomessa. Lippukuntia on 750 yli 300 kunnassa.

Jokainen ansaitsee turvallisen ympäristön, jossa voi viettää aikaa kavereiden kanssa. Meille on tärkeää, että partion harrastaminen on mahdollista kaikille nuorille perhetaustasta riippumatta.

Minut otettiin huostaan teini-ikäisenä. Sen jälkeen partio oli ainoa paikka, jossa sain rauhassa olla vain Riina. Partiolla oli valtava merkitys siinä, että osasin tuolloinkin tehdä hyviä valintoja. Nyt haluaisin esimerkilläni näyttää, etteivät lastensuojelun piiriin päätyneet lapset ja nuoret ole menetettyjä tapauksia. -Riina-

Lahjoitusvaroin pystymme tukemaan partiopiirejä ja lippukuntia, kouluttamaan johtajia ja kehittämään partiotoimintaa. Näin pystymme tuomaan partiotoiminnan jatkuvasti useamman siitä erityisesti hyötyvän ulottuville riippumatta esimerkiksi lapsen perheen taloudellisesta tilanteesta.

Auta meitä huolehtimaan myös jatkossa siitä, että partio kuuluu kaikille. Tuellasi voimme tarjota kokemuksia ja tarjota partioharrastuksen mahdollisimman monille myös tulevaisuudessa.

Voit tukea Suomen partiolaisia haluamallasi summalla tekemällä tilisiirron tai osoittamalla tukesi tiettyyn tarkoitukseen täällä.

Tilinumero: FI35 57214620061076
BIC: OKOYFIHH