Kenelle partio sopii?

Partio sopii ihan kaikille. Olet sitten lapsi, nuori tai aikuinen, erityistä tukea tarvitseva, vesillä tai metsässä kulkija – partiosta saat juuri itsellesi sopivan harrastuksen.

Partiossa on toimintaa kaikenikäisille

Partio-ohjelma on jaettu eri ikäkausiin, joissa jokainen lapsi ja nuori pääsee toimimaan yhdessä oman ikäistensä kanssa.

7–9-vuotiaita partiolaisia kutsutaan sudenpennuiksi ja heidän ryhmäänsä laumaksi. Laumassa on yleensä 8–12 lasta. Heidän toimintaansa kuuluvat leikit, seikkailut ja tarinat.

Viikoittaisissa kokouksissaan sudenpennut oppivat monipuolisen tekemisen kautta muun muassa ensiavun antamista, nuotion sytyttämistä sekä luonnossa liikkumista. Kaikki tehdään yhdessä lauman kanssa aikuisen opastuksella.

Sudenpentujen ohjelmasta tarkemmin tietoa partio-ohjelma.fi-sivuilla.

10–12-vuotiaita partiolaisia kutsutaan seikkailijoiksi. Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja, osallistuvat partiotaitokisoihin ja retkeilevät paljon. Seikkailijoille tulee tutuksi niin retkikeittimet, ensiapu, rakentelu kuin solmutkin.

Seikkailijoiden ohjelmasta tarkemmin tietoa partio-ohjelma.fi-sivuilla.

12–15-vuotiaat partiolaiset ovat tarpojia. Tarpojaryhmässä eli vartiossa on yleensä 4-12 nuorta. Tarpojien kaikessa tekemisessä korostuu yhdessä tekeminen, kehittyminen ja elämykset.

Tarjojien ohjelmasta tarkemmin tietoa partio-ohjelma.fi-sivuilla.

15–17-vuotiaita partiolaisia kutsutaan samoajiksi. Samoajilla on myös omaa toimintaa, mutta olennaisena osana ikävaihetta on johtamisharjoittelu.

Samoajien ohjelmasta tarkemmin tietoa partio-ohjelma.fi-sivuilla.

18–22-vuotiaat partiolaiset ovat vaeltajia. Vaeltajien toiminnan painopisteenä on henkilökohtainen kasvu ja yhä vastuullisempiin tehtäviin siirtyminen.

Vaeltajien ohjelmasta tarkemmin tietoa partio-ohjelma.fi-sivuilla.

Lue lisää partion ikäkausista ja partio-ohjelmasta.

Aikuiset

Partiotoiminta on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta mukaan tarvitaan myös aikuisia vapaaehtoistehtäviin, eikä aikaisempaa partiokokemusta tarvita.

Meripartiotoiminta

Meripartiotoiminta on monipuolista ja vesillä liikkumista opettavaa toimintaa kaikenikäisille partiolaisille. Ohjelma käytännön harjoitteluineen tarjoaa meripartiolaisille ainutlaatuisen ympäristön harrastaa ja oppia yhdessä vesillä liikkumiiseen liittyviä taitoja ja asioita muun partiotoiminnan ohella.

Partiotaitokilpailut

Partiossa kilpailuhenkiset voivat osallistua erilaisiin partiotaitokisoihin. Partiotaidoissa kilpaillaan suomenmestaruuksista ja alueellisesti pienemmissä kilpailuissa. Taitoja mitellään joukkueittain omissa ikäluokkasarjoissa aina nuorimmista aikuisiin.

Partio sopii myös kilpailuhenkisille
Kuva: Aapo Rainio

Yläkuva: Atte Kesti