Partiosta elämyksiä, seikkailuja ja kavereita nuorelle

Monet aloittavat partion jo lapsena, mutta mukaan voit tulla minkä ikäisenä tahansa! Partio onkin hauska ja monipuolinen harrastus myös nuorelle. Partiossa pääset tekemään ja kokemaan uusia asioita, retkille, leireille ja moniin mielenkiintoisiin tapahtumiin, joissa tutustut uusiin, oman ikäisiin nuoriin ympäri Suomea. Parasta partiossa ovat hienot elämykset ja seikkailut yhdessä partiokavereiden kanssa.

Näin pääset mukaan partioon

Partiota harrastetaan lippukunnissa (eli partion paikallisyhdistyksissä), joita löytyy lähes jokaiselta paikkakunnalta Suomessa.

  1. Löydä sinua lähellä olevat lippukunnat lippukuntahaun avulla.
  2. Tutustu lippukuntiin esimerkiksi heidän nettisivuillaan.
  3. Täytä jäsenhakemuslomake.
  4. Lippukunta ottaa sinuun yhteyttä, jonka jälkeen voitte sopia yksityiskohdista tarkemmin.

Löydä lippukunta

Mikäli joku kavereistasi on jo partiossa, kannattaa myös kysyä häneltä, voisitko tulla tutustumaan hänen partioryhmäänsä. Näin tunnet ryhmästä jo etukäteen jonkun ja aloittaminen on heti paljon helpompaa.

neljä nuorta partiolaista puurakennelman edessä
Kuva: Henri Tammi

Partiossa tehdään yhdessä

Partiossa kaikki tehdään yhdessä kavereiden kanssa eikä ketään jätetä yksin. Partiossa opetellaan ja harjoitellaan monipuolisesti erilaisia asioita aina retkikeittimen käytöstä ja ensiavun antamisesta ryhmässä toimimiseen, johtamiseen ja arjen taitoihin. Nuoret myös tekevät yhdessä oman ryhmänsä kanssa erilaisia projekteja, jotka saattavat viedä aina ulkomaille asti! Partiossa opitaan tekemällä, joten sinun ei tarvitse osata mitään tiettyjä taitoja etukäteen. Riittää, kun olen valmis kokeilemaan uusia asioita ja pitämään hauskaa!

Harrastus täynnä elämyksiä ja uusia kavereita

Partiossa kokoonnutaan viikoittain yhteen oman ryhmän kanssa, joka koostuu usein 5–14 saman ikäisestä partiolaisesta. Ryhmässä nuoret pystyvät itse vaikuttamaan siihen, millaista ohjelmaa tehdään. Tästä omasta pienryhmästä muodostuu yleensä tiivis porukka, johon tutustuu hyvin ja jonka kanssa on kiva viettää aikaa.

viisi nuorta iloista partiolaista
Kuva: Atte Kesti

Viikoittaisten kokoontumisten lisäksi partiossa osallistutaan usein ryhmän kanssa viikonloppuretkille, pidemmille leireille, vaelluksille, partiotaitokisoihin ja erilaisiin partiotapahtumiin.

Tapahtumien koot vaihtelevat pienestä retkestä läheiseen luonnonpuistoon oman ryhmän kanssa, aina suurleireihin, joihin kokoontuu tuhansia partiolaisia ympäri Suomea ja maailmaa. Voit itse päättää, mihin tapahtumiin tahdot osallistua ja pääset itse vaikuttamaan siihen, mitä tapahtumassa teet. Partio on harrastus, jonka pääset itse tekemään oman näköiseksi.

Viikoittaisten kokoontumisten lisäksi partiossa osallistutaan usein ryhmän kanssa viikonloppuretkille, pidemmille leirejä, vaelluksille, partiotaitokisoihin ja erilaisiin partiotapahtumiin. Tapahtumien koot vaihtelevat pienestä retkestä läheiseen luonnonpuistoon oman ryhmän kanssa, aina suurleireihin, joihon kokoontuu tuhansia partiolaisia ympäri Suomea ja maailmaa. Voit itse päättää, mihin tapahtumiin tahdot osallistua ja pääset itse vaikuttamaan siihen, mitä tapahtumassa teet. Partio on harrastus, jonka pääset itse tekemään oman näköiseksi.

Partiossa parasta on kaikki unohtumattomat kokemukset, mitä partio on mulle tarjonnut. Tähän mennessä yksi ikimuistoisimmista ja parhaista muistoista on vuoden 2015 maailmanjamboree Japanissa. Oon erittäin kiitollinen, että alotin partion, koska oon saanut ihania ystäviä, kokemuksia ja muistoja, joita en vaihtaisi mihinkään! -Kata-

Johtamista sekä vastuunottoa

Partiossa nuoret opettelevat ryhmän johtamista ja vastuunottoa. Yli 15-vuotiaat partiolaiset vetävät usein kaverin kanssa omaa, nuoremmista partiolaisista koostuvaa ryhmää. Ryhmän vetäminen antaa hyvää harjoitusta johtamiseen, suunnitelmallisuuteen ja vastuunottoon. Lisäksi nuoret voivat halutessaan ottaa itseään kiinnostavia vastuutehtäviä omasta lippukunnasta. Oman ikäisten ja vanhempien partiolaisten tukea on aina tarvittaessa tarjolla, joten partiossa ei tarvitse jäädä yksin.

Partiolainen auttaa toista liikkumaan rampilla pyörätuolilla leirillä
Kuva: Anna Enbuske

Kuinka paljon partio maksaa?

Partion jäsenmaksu on 60–80 euroa vuodessa. Jäsenmaksun maksamalla saat osallistua lippukuntasi, piirisi ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n toimintaan Jäsenmaksun suuruus riippuu jäsenlajista, alueesta ja lippukunnasta. Lue lisää jäsenmaksusta.

Moikka! Tämä video ei näy, koska et ole sallinut tarvittavien evästeiden käyttöä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Voit muuttaa evästeasetuksia ja lukea lisää käyttämistämme evästeistä. Muuta evästeasetuksia.

Partiossa on paikka meille kaikille – myös sulle

Moikka! Tämä video ei näy, koska et ole sallinut tarvittavien evästeiden käyttöä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Voit muuttaa evästeasetuksia ja lukea lisää käyttämistämme evästeistä. Muuta evästeasetuksia.

Miksi nuoret harrastavat partiota?

Kurkkaa videolta miten monen eri syyn vuoksi partio on niin monelle nuorelle mieluisa harrastus.

Moikka! Tämä video ei näy, koska et ole sallinut tarvittavien evästeiden käyttöä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Voit muuttaa evästeasetuksia ja lukea lisää käyttämistämme evästeistä. Muuta evästeasetuksia.

Tule mukaan partioon!

Löydä oman alueesi partiolippukunnat lippukuntahaun avulla, ota yhteyttä lippukunnanjohtajaan tai täytä jäsenhakemuslomake. Tervetuloa mukaan!

Löydä lähin ryhmä


Yläkuva: Tuomas Jokinen