Kompassi on sovellus, jota käytetään partio-ohjelman aktiviteettien ja aktiviteettikokonaisuuksien merkitsemiseen ja partio-ohjelmassa etenemisen seuraamiseen. Kompassi on ns. PWA-sovellus, joka toimii selaimessa, mutta siinä on tiettyjä sovellusmaisia piirteitä. Kompassin voi esimerkiksi asentaa kuvakkeena puhelimen kotivalikkoon. Kompassi löytyy osoitteesta kompassi.partio.fi.
Kompassi ryhmän jäsenelle
Kompassi on tarkoitettu kaikille ikäkausille partio-ohjelman aktiviteettien merkitsemiseen ja seuraamiseen. Sudenpennut ja seikkailijat voivat ottaa Kompassin käyttöön, mikäli huoltaja näin haluaa. Heidän kohdallaan kuitenkin riittää, että ryhmänjohtaja käyttää Kompassia. Tarpojien, samoajien ja vaeltajien on hyvä ottaa Kompassi käyttöön myös omassa puhelimessaan. Lippukunta ja ryhmänjohtaja voivat ohjeistaa tarkemmin, miten Kompassia käytetään oman ryhmän kanssa.
Partiolainen voi merkitä Kompassiin, minkä aktiviteetin on tehnyt ja merkintä menee ryhmänjohtajalle hyväksyttäväksi. Aktiviteetteja voi merkitä myös aloitetuiksi ja suosikeiksi. Vaihtoehtoisesti ryhmänjohtaja pääsee suoraan merkitsemään tehdyt aktiviteetit Kompassiin. Kompassiin kirjaudutaan henkilökohtaisella PartioID:lla. Katso ohjeet Kompassin käyttöön ryhmän jäsenille!
Kompassi ryhmänjohtajalle
Kompassi on tarkoitettu kaikille ikäkausille partio-ohjelman aktiviteettien merkitsemiseen ja seuraamiseen. Ryhmänjohtaja pääsee suoraan merkitsemään aktiviteetin koko ryhmälle (tai osalle ryhmän jäsenistä), joten Kompassi sopii ryhmän käyttöön, vaikka kaikilla ryhmän jäsenillä ei olisikaan omaa puhelinta mukana partiokokouksissa tai Kompassia käytössä.
Ryhmänjohtaja voi merkitä myös aktiviteettikokonaisuuksia (eli jälkiä, ilmansuuntia, tarppoja jne.) tehdyiksi joko yksittäiselle ryhmän jäsenelle tai koko ryhmälle kerralla. Kompassiin kirjaudutaan henkilökohtaisella PartioID:lla. Katso ohjeet Kompassin käyttöön ryhmänjohtajille!
Kompassi huoltajalle
Kompassi on tarkoitettu kaikille ikäkausille partio-ohjelman aktiviteettien merkitsemiseen ja seuraamiseen. Sudenpennut ja seikkailijat voivat ottaa Kompassin käyttöön, mikäli huoltaja näin haluaa. Heidän kohdallaan kuitenkin riittää, että ryhmänjohtaja käyttää Kompassia. Tarpojien, samoajien ja vaeltajien on hyvä ottaa Kompassi käyttöön myös omassa puhelimessaan. Lippukunta ja ryhmänjohtaja voivat ohjeistaa tarkemmin, miten Kompassia käytetään oman ryhmän kanssa.
Kompassiin kirjaudutaan henkilökohtaisella PartioID:lla. Huoltaja ei voi käyttää Kompassia omalla PartioID:llaan. Lue lisää Kompassin käyttämisestä!
Palaute
Kompassin kehitystyö jatkuu ja sovellukseen on myöhemmin tulossa lisää ominaisuuksia. Kompassiin liittyvissä palautteissa, kehitysehdotuksissa ja ongelmatilanteissa voi ottaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen kompassi@partio.fi.
Kuva: Hanna Kimmonen