Partioviikko

Vuonna 2025 Partioviikkoa vietetään 21.–27.4. Partioviikkoa vietetään keväisin viikolla, jolloin on partiolaisten suojeluspyhimyksen Pyhän Yrjön päivä. Pyhän Yrjön päivä, eli Yrjön nimipäivä on vuosittain 23.4.

Partioviikolla partiolaiset käyttävät partioasua tai huivia koko viikon – tällä tavoin voi tuoda esille omaa harrastusylpeyttä kouluissa ja työpaikoilla. Aikuisten kannattaa kertoa partioasun käytöstä ja toimia ylpeinä esimerkkeinä. Partioviikolla järjestetään tapahtumia ympäri Suomen ja tehdään partiota monella tavalla näkyväksi.

Koko Suomen partioilta

Partioviikon tiistaina 22.4.2025 kokoonnutaan viettämään Koko Suomen partioiltaa ympäri Suomen. Yhteinen tapahtuma haastaa lippukunnat kutsumaan partion ulkopuoliset tutustumaan partion toimintaan.

Huivi patsaan tai tunnetun ihmisen kaulaan

Partiohuivista tunnistat partiolaisen, joten kuka tai mikä kaipaisi paikkakunnallanne partiohuivin kaulaansa Partioviikolla? Voit huivittaa esimerkiksi patsaan, kunnanjohtajan, rehtorin tai lippukuntaa tukeneen yrityksen tai yhdistyksen edustajan.

  • Valitse huivitettava kohde ja suunnittele tiistain tapahtuman sijainti sen mukaan. Ihmisen voi kutsua paikalle huivitettavaksi, mutta patsaan huivittaminen siirtää tapahtuman osallistujat patsaan luo.
  • Kysy lupa patsaan huivittamiseen kunnalta tai ole yhteydessä ihmiseen, jonka haluaisit tapahtumaanne saamaan huivin.
  • Hanki tapahtumaan pienet tarjoilut, kuten mehua ja kahvia. Pyydä esimerkiksi tarpojia ohjaamaan yhteinen leikki tai peli.
  • Viesti illan aikataulusta koko lippukunnalle.
  • Kutsu perheet mukaan ja ilmoita avoimesta tapahtumasta esimerkiksi paikallisessa Facebook-ryhmässä. Kutsu myös paikallismedia mukaan tapahtumaan.
  • Ilmoita tapahtuma partio.fi:n hakukoneeseen. Suomen Partiolaiset markkinoi hakukonetta ja siihen ilmoitettuja tapahtumia puolestanne.

Ilmoita tapahtuma hakukoneeseen.

Hyödynnä visuaalista ilmettä ja valmista materiaalia tapahtuman markkinoinnissa.

Partiolainen tekee hyvää

Hyvän tekeminen on partiomenetelmän osa, joka kannustaa meitä ajattelemaan toisia ja toimimaan yhteisömme hyväksi joka päivä. Nappaa valmis hyvän tekemisen bingopohja ja täytä se Partioviikon aikana. Tulosta bingo tai käytä sitä digitaalisena. Voit jakaa bingorivisi somessa ja tägätä @partioscout sekä oman partiopiirisi.

Lataa bingo:

Virallinen partioasu vai rento brändipaita

Haluaisitko tapahtumaan päällesi Suomen Partiolaisten hupparin, t-paidan tai pikeepaidan? Paitoja on myynnissä niin lapsille kuin aikuisillekin. Scandinavian Outdoor myy paitoja verkkokaupastaan. Lue lisää brändipaidoista ja klikkaa alta ostoksille.

Partioalennus tuplana koko Partioviikon ajan

Yhteistyökumppanimme Scandinavian Outdoor juhlii Partioviikkoa kanssamme! Partioviikon kunniaksi saamme partioalennuksen tuplana eli 20 % alennuksen koko Partioviikon ajan. Alennus on voimassa myymälöissä ja verkkokaupassa.
Lue lisää partiolaisen alennuksesta Scandinavian Outdoorin sivuilta.

Sivuston kuva: Tuomas Jokinen