Nykyisten lippukuntien tilannetta ja toisaalta alueen partiotoiminnan kasvumahdollisuuksia voi tarkastella partiopotentiaalitaulukon avulla, joka löytyy partio.fi/tietoa-sivun kautta, mutta vaatii kirjautumisen. Taulukkoon voi tutustua oman alueen järjestökoordinaattorin kanssa. Mikäli havaitaan, että alueen partioprosentti voisi olla korkeampi, oman alueen järjestökoordinaattori voi auttaa lippukuntaa kasvutyössä tai piiri voi ottaa projektikseen uuden lippukunnan perustamisen.
Lippukunnan perustaminen merkitsee yhdistyksen perustamista. Yhdistyksen perustaminen edellyttää sääntöjen laatimista, perustamiskokouksen pitämistä sekä yhdistyksen ilmoittamista yhdistysrekisteriin. Lippukunnan perustaminen voi vaatia paljon paperitöitä ja se voi olla aikaa vievää. Varaa siksi reilusti aikaa eri vaiheille, ja muista että tätä ei tarvitse tehdä kuin kerran! Jotta yhdistys olisi partiolippukunta, vaaditaan että se harjoittaa partiotoimintaa ja toimii partio-ohjelman mukaisesti.
Partiolippukunnan perustamisen edellytys on, että paikkakunnalla on tarpeeksi mahdollisia jäseniä. Toinen yhtä oleellinen seikka on että tieto uuden lippukunnan perustamisesta saavuttaa tulevat uudet jäsenet. Heti kun lippukunta on perustettu, on hyvä tehdä itsensä kuulluksi ja tiedottaa kaikille paikkakunnalla olemassaolostaan! Lippukunnan kolon tiedot voi liittää nettisivustolle, josta lasten ja nuorten vanhempien on mahdollisuus löytää kotiosoitetta lähinnä oleva lippukunta.
Tälle sivulle on kerätty liuta lippukunnan perustamiseen liittyvää aineistoa, toivottavasti niistä on sinulle apua. Lisätietoa ja apua lippukunnan perustamiseen voit kysellä omasta partiopiiristäsi tai Partioasemalta, aluetyöntekijä Petra Valkoselta: petra.valkonen@partio.fi tai 040 718 5721.
Uusi lippukunta saa ensimmäisen vuoden jäsenmaksut palautuksena omaan käyttöönsä ajalta 1.8.-30.7. Jäsenmaksuja palautetaan marraskuussa, joulukuussa, tammikuussa, huhtikuussa ja elokuussa.
Uusi lippukunta saa itselleen Suomen Partiolaisten materiaalipaketin, jossa on kaikki partion tärkeimmät julkaisut ja ohjeet. Paketti tulee tilata Partioasemalta: petra.valkonen@partio.fi.
Lippukunnan perustamisen tueksi materiaaleja:
- Lippukunnan perustaminen -koulutustallenne YouTubessa
- Kokouskutsumalli
- Perustamiskokouksen esityslistamalli (samaa voi käyttää pöytäkirjan pohjana)
- Pöytäkirjamalli
- Lehdistötiedotemalli
- Perustamiskirjamalli
- Malli uuden lippukunnan toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta
- Lippukunnan mallisäännöt Word-tiedostona
- Lippukunnan mallisäännöt PDF-tiedostona
- Pohja piirin jäsenyyden hakemiseen/uuden lippukunnan tietojen ilmoittamiseen
- Esimerkkejä hallituksen järjestäytymiskokouksen esityslistaksi
- Lisätietoja perustamisilmoituksesta yhdistysrekisteriin
- Lomake, jolla voi ilmoittaa uudelle lippukunnalle sen tärkeimmät yhteyshenkilöt
- Lippukuntakortti uuden lippukunnan tukemiseen
- Markkinointimateriaaleja partion materiaalipankissa