Pitkän tähtäimen suunnittelu

Pitkän aikavälin suunnittelulla vaikutetaan lippukunnan tuleviin vuosiin. Silloin tarkastellaan mm. lippukunnan johtajaresursseja tulevaisuudessa, lähivuosien suurtapahtumia ja toiminnan painotuksia. Pitkän aikavälin suunnittelu kannattaa tehdä karkealla tasolla, mutta pitää huoli, että suunnitelma on realistinen ja työmäärältään kohtuullinen.

Suunnitelmiin kirjataan tulevista tapahtumista esimerkiksi suurleirit, lippukunnan järjestettäväksi tulevat piirin tapahtumat, suuremmat kämpän rakennus- tai huoltotyöt sekä matkat ja vaellukset. Näin tulevien toimintakausien suurimpiin tapahtumiin aletaan valmistautua ajoissa. Usein tapahtumat edellyttävät valmistautumista monen toimintakauden aikana, ja täytyy tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka ohjaavat tulevienkin johtajien toimintaa. Tämä lisää toiminnan tavoitteellisuutta. Toki on hyvä muistaa, että olosuhteiden muuttuessa suunnitelmiakin voi muuttaa. Yleensä suunnittelutarkkuudeksi riittää tapahtuman nimi sekä järjestämisvuosi ja -kuukausi. Kurkkaa myös ohjeet lippukunnan vuosikelloon!

Johtajaresurssien suunnittelu

Johtajaresurssien suunnittelu on osa pitkän aikavälin suunnittelua, joka liittyy olennaisena osana vuosisuunnitteluun. On hyvä miettiä kaikkien johtajatehtävien (ryhmien johtajat, lippukunnan vastuupestit) tilannetta muutama vuosi eteenpäin. Ketkä tulevat muuttamaan pois? Ketkä ovat mukana mutta eri tehtävissä? Kuinka paljon tarvitaan uusia johtajia, ja kuinka rekrytointi toteutetaan? Miten saadaan hoidettua siirtymät eri ikäkausien välillä niin, että partio-ohjelma pysyy laadukkaana ikäkaudesta toiseen? Lisäksi täytyy muistaa suunnitella sitä, miten tulevat johtajat kasvavat ja miten heidät koulutetaan tehtäviinsä.

Esimerkkejä pitkän aikavälin suunnitelmasta

Lippukunnan suunnitelma 2021-2023

2021

  • lippukunnan 50-vuotisjuhla, juhlaleiri koko lippukunnalle kesällä, lisäksi juhlatapahtumia kuukausittain (päävastuu: Jonna Juhlava).
  • Vuoden tavoitteena kehittää lippukunnan eräkulttuuria.
  • Maailmanjamboree Yhdysvalloissa, samoajat ja vaeltajat

2022

  • Erätaitojen kehittäminen jatkuu
  • Piirin sudenpentukisojen järjestäminen (toukokuu 2020)
  • Kesällä vaellus Lappiin (heinäkuu, vastuussa Valle Vaeltaja)
  • Kämpän kattoremontin varainkeruu (vastuu tuki ry)

2023

  • Kämpän kattoremontti
  • Vuoden tavoitteena kehittää lippukunnan kisakulttuuria

Lippukunnan ryhmäsuunnitelma 2021-2025

Listatkaa kaikki lippukunnassa toimivat ryhmät nyt ja vuonna 2025. Olkaa optimistisia, mutta realisteja. Varmastikaan kaikki 50 sudenpentua eivät jatka tarpojiin saakka, joitakin ryhmiä ehkä on tarpeen yhdistellä. Miten johtajat jatkavat? Joku ehkä lähtee armeijaan tai opiskelemaan, mistä löytyy uusia johtajia? Löytyisikö nykyisistä tarpojista tai samoajista ehkä potentiaalisia uusia johtajia? Miten aikuisrekry tehdään?