Joskus tulee sellainenkin hetki, että pitäisi saada kysyä joltain tai tukea omaan pestiin. Apua saa valmentajilta, järjestökoordinaattoreilta ja mentorilta.
Valmentajat
Valmentaja valmentaa lippukuntaasi kehittymään. Valmennus voi olla lippukuntasi oma kehitysprojekti tai yhteinen naapurilippukuntien kanssa. Valmentaja valmentaa lippukuntaa kehitysprojektin ajan ja on tärkeä vierellä kulkija koko projektin ajan. Valmennusta saa myös osallistumalla valmennusohjelmiin. Valmennuksella on tarkoitus tukea lippukunnanjohtajaa, pestijohtajaa ja ohjelmajohtajaa pestissään ja johtajuudessaan.
Johtokolmikoiden tapaamiset
Lippukunnanjohtajalle, pestijohtajalle sekä ohjelmajohtajalle järjestetään vertaistukea johtokolmikkotapaamisilla. Johtokolmikkotapaamisissa saa tukea pestin pulmatilanteisiin ja kuulee oman pestin ajankohtaiset jutut. Tapaamiset järjestetään Teamsissa kaksi kertaa vuodessa viikoilla 12. ja 45. Jokaiselle johtokolmikossa toimivalle on omaa sisältöä illan aikana.
Partiotoimisto auttaa
Partiotoimistolla on töissä järjestökoordinaattori, jonka työhön kuuluu lippukuntanne toiminnan tukeminen ja pulmatilanteissa auttaminen. Järjestökoordinaattorilta saatte myös kutsun aluetapaamisiin. Partiotoimistojen yhteystiedot:
- Pääkaupunkiseudun Partiolaiset
- Uudenmaan Partiopiiri
- Kymenlaaksen Partiopiiri
- Etelä-Karjalan Partiolaiset
- Järvi-Suomen Partiolaiset
- Lounais-Suomen Partiopiiri
- Hämeen Partiopiiri
- Pohjanmaan Partiolaiset
- Lapin Partiolaiset
- Finlands Svenska Scouter
Keskustelua ja kuulumisia partioasioista
Omaan pestiisi liittyviin keskusteluihin pääset mukaan Facebookin Parempi lippukunta yhteisössä ja Lippukuntien vapaaehtoiset Teams-kanavalla.
Mentori
Tarvitset ehkä mentorin. Kun tekisi mieli tuumailla ääneen tai kehittää jotain ihan tiettyä osa-aluetta pestissään, partiossa, lippukunnassa tai elämässä, voi olla tarpeen hankkia itselleen mentori. Tiedät itse, minkälaisen mentorin juuri sinä tarvitset. Jos tarvitset apua jossain tietysä osa-alueessa, kysy sellaista tyyppiä, joka osaa juuri sen. Jos haluat pohdiskella omaa johtajuuttasi yleisesti, mieti, kenellä voisi olla sinulle annettavaa, ja pyydä rohkeasti. Jos ei tärppää, voit kysyä, onko piirilläsi mentoripankkia. Lisätietoa mentoroinnista täällä.
Kuvaaja: Aapo Rainio/Suomen Partiolaiset